”Tämän näyttelyn työt ovat noin viiden viimeisen vuoden ajalta. Olen surkea dokumentoimaan tekemisiäni enkä pysty mitenkään muistamaan teosten valmistumisvuosia. Teemallisesti näyttelyni käsitteleekin juuri Aikaa ja Muistia. Olen koettanut luonnostella jonkinlaisen visuaalisen tapahtumaketjun, joka ei kylläkään etene kovin kronologisesti.
Minulle Aika alkoi konkretisoitumaan vasta 43-vuotiaana, kun tulin isäksi. Tähän asti olin onnistunut sompailemaan elämäni vailla mitään säännöllisyyttä tai rutiineja. Kello ja kalenteri ovat pirullisia keksintöjä. Mielen aika huitelee ihan eri tahtiin kuin tuo vakuuttava mekaaninen laite keittiön seinällä. Kokatessa en suostu ottamaan aikaa- mielummin haistelen, maistelen, tunnustelen, …
Lasten tuomiset ja viemiset on rutiinivajakille TUSKAA. Jokainen aamu on yhtä vaikea; milloin täytyy ruveta pukemaan että on päiväkodilla tasan yhdeksältä. Sunnuntaiyönä ajoin reitin ja yritin katsoa kellosta kauanko siihen menee, mutta unohdin lähtöajan. Päätin sitten hetken mielijohteesta kokeilla montako kierrosta liikenneympyrässä ehtii viidessä minuutissa. Olin ajanut 17 kierrosta kun jossain vilahti sinivalkoinen pakettiauto.
En ole koskaan kirjoittanut päiväkirjaa ja se harmittaa kovasti. Rapautuva muistini viskoo mielikuvia kovin epäkeskosti. Onneksi näitä kuvia on tullut touhuttua yli 30 vuotta-niiden kautta saan jonkinlaisen kontaktin menneeseen itseeni. Omia tuotoksia tarkastellessa saatan muistaa kaikenlaisia triviaaleja yksityiskohtia, tapahtumia, tunnelmia, ideoita jotka ovat vaikuttaneet teoksen syntyyn.
Miten todellisia muistot ovat, onkin toinen kysymys. Tallennanko stillejä vai livekuvaa ja miten aivot käsittelevät silmien välittämän informaation.
Noissa liikenneympyröissä kanttaillessa tulee ihmeteltyä onko todellisuus ohi vilahtelevissa mainosvaloissa vai noissa vihreyttä hehkuvissa digitaalinumeroissa”
Imatralla 5. 1. 2020
Jouni Viljakainen