Näyttelyt

Tavallisen pimeää

”Olen jo muutaman vuoden ajan tutustunut erilaisiin pimeyksiin ja tallentanut kokemaani kameralla. Olen katsellut ja kuvannut umpimustaa luolaa, syvään luonnonpimeyttä ja kaupunkien varjoisia nurkkia. Venyttämällä digitaalikameran ominaisuuksia olen pyrkinyt muuntamaan oman kokemukseni paikasta ja sen tarjoamasta pimeydestä kuvaksi. Tavoitteenani on paikasta riippuen ollut saada kiinni pimeyden sisällä olemisen tunteesta tai vangita aina seuraavaan varjoon katoava pimeä.

Vaikka valon määrässä mitattuna kokemani pimeydet poikkeavat toisistaan, niin ihmisaisteille pimeä on yleisesti värittömämpi, moniasteisempi ja likinäköisempi kuin kameran algoritmi haluaisi. Minun pimeässäni on runsaasti harmaan sävyjä ja kaupunkialueilla usein natriumlamppujen oranssia. Silmän pupillin laajentuminen tekee pimeään tihrustajasta likinäköisen, minkä näkyminen olisi toivottavaa myös lopullisessa kuvassa. Tämän tavoittaminen kameran kautta on vaatinut kokeiluja ja aikaa. Alussa onnistuminen oli sattumanvaraista, mutta ajan myötä pääsin useimmiten lähelle kuvaa kokemuksestani.

Suomessa ja muissa pohjoisissa yhteiskunnissa pimeys on aina rajannut elämisen ehtoja vuoden talvisella puoliskolla. Nykyinen tapamme poistaa pimeä keinovalolla on vain saanut meidät unohtamaan sen. Jatkuvassa valossa eläminen on heikentänyt kykyämme elää ”luonnollisen” pimeyden kanssa. Lisäksi suorasukainen keinovalon käyttö tuottaa usein vajavaista pimeyttä, jossa näkyvät sekä pimeyden että valon varjopuolet.

Ilmastonmuutos muuttaa elinympäristöämme monin, osin yllättävin tavoin. Lämpenevään ilmakehään sitoutuu enemmän kosteutta, mikä lisää pilvisyyttä erityisesti talvisin. Samaan aikaan lumipeitteinen talvikausi lyhenee, mikä tekee pimeydestä yhä raskaampaa. Etelä-Suomessa päivänvaloa riittää keskitalvella vajaaksi kuudeksi tunniksi ja pienikin pilvisyyden lisäys muuttaa talvipäivän yöllisen synkeäksi.

Kehittyvä teknologia antaa mahdollisuuden lisätä valaistusta energiankulutuksen kasvamatta, mutta tämä ei ole kestävä ratkaisu jokavuotiseen pimeän kauteen. Minun perspektiivistäni mielenkiintoisempi lähtökohta on nauttia valottomasta ajasta etsimällä uudenlaisia esteettisiä näkökulmia ja vaihtelevaa kauneutta pimeydestä.”

”Viiva, piirtäminen on grafiikan ydintä, puulaatalta vedostettu grafiikanlehti on puupiirtämisen perusasioita. Kuitenkin nykygrafiikka taipuu moneen ilmaisuun.

Värilliset, paperille vedostetut teokseni ovat öljyväripuupiirroksia. Keskityn usein uniikkiteosten tai muutaman muunnellun kappaleen vedoksiin, vaikka perinteisellä sarjaksi vedostamisella onkin vahvat ideologiset tekijänsä. Joskus jopa hylkään paperin. Voin käyttää laattamateriaaliani, koivuvaneriakin eri tavoin, tilallisena elementtinä tai se voi installoitua. Kollaasitkin kiinnostavat.

TYÖSKENTELYSSÄNI
peruskysymykset, kuten ihmisen suhde elinympäristöönsä kiinnostaa minua edelleen. Havaitseminen on minulle aktiivinen prosessi. Siinä on näkeminen sekä tietäminen kietoutuvat yhteen ja kuva on usein niiden jatkumoa.

Maailma, jossa elämme, on täynnä merkkejä nopeudesta, jatkuvasta viestinnästä, kasvun vaatimisesta ja tekniikan kirkastamisesta. Maailmamme on myös täynnä jännitteitä järjestyksen ja häiriöitten välillä.
Työskentelyni keskittyy nykyään jännitteisiin. Teen kuvia asioista, jotka kamppailevat koska pyrkivät järjestystä ja kauneutta kohti. Kuvani eivät esitä selvää määränpäätä. Kuvissani saatan tavoittaa hetken, joka ei jätä rauhaan vaikka muuten olisin sen jo unohtanut.

Vaikka en pääsisi enää minnekään, olen onnellinen että olen nähnyt niin monta merta. Jäämeren tummuuden, valtavan voiman, uhkaavuuden tunnun ja arktisten rantojen karuuden ja sille vastakohtana eteläisen Tyynen Valtameren ihanan kauniit vedet ja elämää uhkuvan luonnon.
Samaan aikaan suren suunnattomasti Jäämeressäkin näkyvää meriroskaa. Omin silmin nähtynä nekään hetket eivät jätä mieltä.”

Reetta Ahonen
050 3645543
reetta.e.ahonen@outlook.com