Riutta

Näyttelyn teokset kietoutuvat Koti-teeman ympärille. Kinnunen pohtii kodin turvallisuuden ja ajan epävarmuuden ristiriitaisuuksia.

Kinnusen taiteellinen työskentely lähtee usein liikkeelle havainnosta. Hän inspiroituu erilaisista pinnoista, muodoista ja tekstuureista. Visuaalinen havainto synnyttää jonkinlaisen ajatusjatkumon, prosessin, joka rakentaa merkitysyhteyksiä ja tulkintoja visuaalisen ilmentymän ympärille. Hänen teoksensa voivat olla joko visuaalisia oivalluksia, havaintoja, tunnetiloja tai kokemuksia jostakin ajasta, paikasta tai ilmiöstä. Viime aikoina keskeisiä teemoja Kinnusen teoksissa ovat olleet suoja, turva ja koti, jotka kaikki tavallaan nivoutuvat toisiinsa. Hän työskentelee monipuolisesti taidegrafiikan, piirustuksen ja installaation parissa. Teokset ovat sarjallisia.

Annamari Kinnunen on savonlinnalainen kuvataiteilija. Hän on valmistunut taiteen maisteriksi Aalto-yliopistosta sekä kuvataiteilijaksi Saimaan ammattikorkeakoulusta. Hän on osallistunut useisiin yhteis- ja ryhmänäyttelyihin Suomessa ja ulkomailla, kuten Forum Box:issa Helsingissä vuonna 2019 ja Gallerie Pleikussa Berliinissä 2016. Hänen viimeisin yksityisnäyttelynsä oli vuonna 2021 Taidekeskus Ahjossa Joensuussa. Kinnunen on toiminut Joroisissa vuosina 2017-2022 järjestetyn Ars Kuvansi näyttelyn koordinaattorina sekä kuraattorina vuosina 2017-2018. Oman taiteellisen työskentelynsä lisäksi hän toimii kuvataiteen tuntiopettajana. Kinnunen on Suomen taidegraafikoiden, Ars Novan sekä Etelä-Karjalan taiteilijaseuran jäsen.

”Näyttelyni Mangifera indica dokumentoi valokuvin Mangifera indica kasvin eli mangon taimen hidasta kasvua kahden kuukauden ajalta ensimmäisenä koronakeväänä vuonna 2020. Teoskokonaisuudessa kuvaan ateljeen yksitoikkoista arkea vähäeleisellä tavalla, jossa kasvi ei juuri kasva mutta päivä ja valo vaihtelevat.

Taustani valokuvataiteilijana on piirtämisessä. Opin havainnoimaan valoa piirtämisen kautta tarkkailemalla valon muutoksia kolmiulotteisilla pinnoilla ja sen tulkitsemista kaksiulotteiselle pinnalle, paperille. Valokuvaamisessani on kyse samanlaisesta havaitsemisesta. Valon olemus kiehtoo minua ja se on usein tärkein yksittäinen asia ilmaisussani. Valokuvaan mustavalkoista valokuvaa juuri tästä syystä. Se pelkistää valon olemuksen, jättää jotain salaperäistä todellisuudesta näyttämättä ja minulle se on oma maailmansa, jossa viihdyn.

Toinen Mangifera indica näyttelyn teemoista on aika. Olen keskittynyt viime vuosina taiteellisessa työssäni aikaan liittyviin kysymyksiin. Olen valokuvannut erityisesti geologisia muodostelmia. Aavikkoa, kiviä, kallioita. En osaa selittää miksi aika kiehtoo minua niin kovasti, ehkä se on mysteereistä suurimpia rakkauden lisäksi. Kiinnostukseni aikaan on myös varsin arkinen, vuosittain minulla on lukematon määrä erilaisia paperisia kalentereita, jotka myös säilytän ja joihin palaan. Mangifera indica teoskin on eräänlainen kalenteri. Valokuvan suhde aikaan on monitahoinen. Maisteritutkielmassani kyseenalaistin valokuvataiteen teorian kaanonin siitä, että valokuva olisi pysäytetty kuva ajasta. Perustelin väitettäni sillä, että ajan olemuksesta ei ole filosofiassa tai tieteessä konsensusta ja usein valokuvataiteen teoria käsitellessään aikaa lähtee olettamuksesta, että aika olisi yksinkertaisesti lineaarinen ilmiö, joka näyttäytyy niin kuin me se ihmismielessä ja elämässä koetaan. Siinä olettamuksessa valokuva on pysäytetty kuva ajasta ja menneisyydestä. Minulle valokuva päinvastoin on elävä ikkuna aikaan ja nykyhetkeen.

Näyttelyn pienessä kirjastossa on mukana teoksia, joita luin tehdessäni teoskokonaisuutta. Olen merkannut hiirenkorvilla ja sivumerkeillä minulle tärkeitä kohtia, jotka myös liittyvät teoskokonaisuuden teemoihin ja sen syntyyn.”

Helsingissä asuva ja työskentelevä Anne Rantakylä (s. 1989) valmistui Imatran taidekoulusta kuvataiteilijaksi vuonna 2017 pääaineena valokuvataide ja valokuvataiteen maisteriksi Göteborgin yliopistosta vuonna 2019. Rantakylä on osallistunut aktiivisesti näyttelyihin Suomessa, Ruotsissa ja Yhdysvalloissa.

Taiteilijan työskentelyä on tukenut ruotsalainen Kerstin Lind-Pafumis stiftelse ja näyttelyä on tukenut Taiteen edistämiskeskus.

”Minut oli vallannut uudenlainen irrallisuus joka ei ollut lainkaan eristyneisyyttä, vaan sitä että sai olla ulkopuolella, eikä ollut huono omatunto mistään. En tiedä miten se kävi, mutta kaikki muuttui yksinkertaiseksi ja minä annoin itselleni luvan olla pelkästään iloinen.”
– Tove Jansson: Haru, eräs saari (1996)

”Kesällä 2021 vietin kaksi viikkoa yksin pienellä saarella, jolla sijaitsee perheemme kesämökki. Äidin puoleinen sukumme on viettänyt kesiä saarella vuodesta 1972 ja parhaimmat lapsuusmuistoni sijoittuvat sinne. Saarella ollessani mietin paljon sitä, miten aika tuntui liikkuvan eri tahtiin ja miten irralliselta muusta maailmasta tunsin oloni. Mietin suhdettani saareen ja sen muihin asukkeihin; tavallaan saari oli minulle tutuin maailmassa, mutta toisaalta olin vain kesäinen vierailija enkä tiennyt talvisen saaren elämästä mitään. Parin viikon yksinolon aikana lapsuusmuistot, mielikuvitus, nykyhetki ja menneisyys alkoivat kietoutua yhteen mielenkiintoisella tavalla – voisi ehkä sanoa, että ajatteluni ja olemiseni saareutui. Näyttely rakentuu kokoelmasta erilaisia materiaalisia tulkintoja ja teokset ilmentävät sekä kehollisia muistoja että työskentelytekniikoita.”

Vierailu näyttelyssä on kuin piipahdus toisella aikavyöhykkeellä – lyhyt hengähdystauko irrallaan muun maailman rytmistä, vähän niin kuin retki saarelle. Teoksissa materiaalisuus on pääosassa ja tunnelmaltaan ne muistuttavat lapsuuden mielikuvitusleikkejä. Äänimaisemaa hallitsee videoteoksen utuinen sateen kohina, joka sekoittuu kangaspuilla työskentelystä lähteviin kolahduksiin ja natinaan (voiko videoteoskin olla melkein käsin kosketeltava?). Teoksia tekee mieli hipelöidä ja silmä hakeutuu uusien tekstuurien pariin. Naiivit käsinkirjaillut tilkkutyöt ja kuvakudokset sekä pehmeät ryijyt kutsuvat koskettamaan. Keraamisten ja puisten veistosten muodostamat installaatiot kutkuttavat tarkastelemaan lähemmin.

—

Elina Priha (s. 1987) on Helsingissä asuva ja työskentelevä monialainen taiteilija. Hän on valmistunut Aalto-yliopiston Visual Cultures, Curating & Contemporary Art -koulutusohjelmasta taiteen maisteriksi vuonna 2022. ”Työskentelyni on hyvin prosessilähtöistä, jossa materiaalin ja tekijän intiimi suhde ja vuorovaikutus ovat pääosassa. Tekeminen on yhteistyötä materiaalin kanssa: käytän pääosin kierrätettyjä ja löydettyjä materiaaleja, joten lopputulos on aina jonkin verran ennalta määrittelemätön. Ajattelen tekstiilien parissa työskentelyä jonkinlaisena pehmeän aktivismin ja feminismin muotona: nyky-yhteiskunnassamme hitautta ja huolenpitoa ei juurikaan arvosteta. Teosteni aiheet liikkuvat mielikuvituksen, muistojen ja todellisuuden välimaastossa, jossain tuttuuden ja vierauden väliköissä. Alitajuisesti työskentelyni lähtee pyrkimyksestä ymmärtää – elämää, ympäristöä, maailmaa, itseäni, muita ihmisiä ja olioita; sitä että olemme kaikki sidoksissa toisiimme.”

’Familiar Stranger’- kokonaisuus on aiemmin ollut esillä Beta Space Galleryssa Espoossa 2022 ja Studio Mältinrannassa Tampereella 2023.

www.elinapriha.com

”Päämateriaalini on pronssi, jota olen valanut omalla työhuoneella vuodesta 2007. Inspiroidun mikroskooppikuvista ja koneen osista. Pykä-Pykä -kokonaisuus koostuu olennoista, jotka leijuvat, kelluvat, ajelehtivat ja altistuvat ympäristölle ja virtauksille. Liike ei kuitenkaan ole satunnaista vaan kullekkin oliolle tarkoituksenmukaista. Tärkeää on liike. Sitä kuvatessani tulen pohtineeksi myös aikaa ja eroosiota. Näyttelyn pronssit huokuvat ympäristön aiheuttamaa kulumaa ajan kulkiessa eteenpäin. Mamma rubicundus veistosnäyttelyssä on mukana myös sekatekniikkatöitä.”

Kiitos: Kymin Osakeyhtiön 100-vuotissäätiötä saamastani tuesta

Thank you: The Centenary Foundation of Kymi Corporation

Kaisa Koljosen (s.1992) yksityisnäyttely Hypnagogia III avautuu Taidekeskus Idän Riutta galleriaan. Näyttelyssä on esillä Koljosen taidegrafiikkaa vuosilta 2017-2022. Teokset ovat mustavalkoisia ja yhdistelevät taidegrafiikan syväpainotekniikoita omalaatuisella tavalla.

Näyttelyn teemana on ihmisen psyyken ja luonnon orgaanisen maailman prosessien yhteys. Teoksissa luonnon orgaanisen maailman lait ja muotokieli yhdistyvät psyyken toimintaan ja arkkityyppiseen ja pseudo-okkultistiseen kuvastoon. Kuvakieli ammentaa ihmisen anatomiasta ja luonnon orgaanisesta maailmasta. Sisäelinten estetiikasta muodostuu mielen sisällä eläviä itsenäisiä entiteettejä, joilla on omat motiivinsa ja sisäinen logiikkansa. Koljonen käsittelee olemassaolon kokemukseen liittyvää eksistentialistista ristiriitaa, joka syntyy siitä, että ihminen on näennäisesti dualistinen: sekä lihallinen, että psyykkinen olento, aineellinen, että aineeton. Hän ilmaisee visuaalisessa muodossa vaikeasti sanoitettavia mielen sisäisiä latauksia. Teokset avaavat katsojalle väylän psyyken näkymättömään maailmaan, ja tarjoavat samalla mahdollisuuden itsetutkiskeluun.

Osa teoksista lähentyy abstraktia tulkintaa, kun taas osassa painottuu symboliikka. Teoksia yhdistää pikkutarkka orgaanisen viivan käyttö. Tämä viiva on Koljosen tunnistettavaa uniikkia käsialaa, joka sitoo hänen tuotantonsa tyylillisesti yhteen. Koljosen työskentelyyn kuuluu runsas ajankäyttö. Työskentely on meditatiivisella tavalla intensiivistä: intensiteetti ei synny nopeudesta vaan siitä, että mieli luo katseensa syvemmälle itseensä lukuisien yksityiskohtien luomisprosessissa. Koljosen taide tavoittaa henkilökohtaisen ja yksityisen kautta yleisinhimillisen. Syvällä mielessä odottaa arkkityyppinen todellisuus, jonka symbolit ovat yhteisiä kaikelle ihmisyyteen liittyvälle. Näyttelyn nimi Hypnagogia III viittaa unen ja valveen rajatilaan, jossa voi kuulla ääniä ja nähdä näkyjä – roomalainen numero nimessä kertoo monettako kertaa näyttelykokonaisuus on esillä.

Koljonen on Jyväskylässä asuva kolmekymppinen kuvataiteilija, joka on erikoistunut taidegrafiikkaan ja erityisesti sen syväpainotekniikoihin. Hän valmistui vuonna 2015 Kuvataiteilija AMK-tutkintoon Saimaan Ammattikorkeakoulusta (nykyinen LAB-Ammattikorkeakoulu). Hän toimii päätoimisena kuvataiteilijana työskennellen Jyväskylässä sijaitsevan Grafiikka- ja valokuvakeskus Ratamon tiloista käsin.

Taiteilijan kotisivut

Näyttelyä on tukenut Taiteen edistämiskeskus.

Kivusta

Kostiainen esittää välitilinpäätöksen kolmen vuoden mittaisesta tutkimusmatkasta, jonka aikana on kaivettu luut esiin ja pidetty ahdistusta kädessä. Nyt esillä olevat teokset käsittelevät kipua, epävarmuutta ja vaikeiden tunteiden käsittelyä. Muistot ja tunteet puskevat läpi, vaikka niitä kuinka yrittää itsepetoksen elkein häivyttää, peitellä ja paikata.
Ne tulee vain hyväksyä osaksi identiteettiä.
Haavat on nyt kurottu umpeen ja jätetään arpeutumaan rauhassa.

Suvanto käsittelee teoksissaan pakolaisuuden vaikutuksia myöhempiin sukupolviin sekä karjalaisuuden historiaa ja asemaa Suomessa. Karjalaisissa käsitöissä, räččinäpaidan muiškissa, käspaikoissa ja villasukissa käytettään symboleja ilmaisemaan kantajaansa,
suojelemaan ja vahvistamaan. Symbolit ovat kuiskauksia ja rukouksia, loitsuja. Koruteokset lainaavat symboliikkansa näistä ja nostavat esille kysymyksiä piilottamisesta ja peittämisestä, mutta myös halusta tulla nähdyksi. Suvanto nimeää teoksensa ensisijaisesti karjalan kielellä, vienankarjalan murteella.

Suvannon ja Kostiaisen teoksia yhdistää kivun, peittämisen ja hyväksymisen teemat. Identiteetin rakennus tragedian ja kivun jälkeen, millä keinoin se on mahdollista. Miten kohtaamme itsemme ja oman tarinamme?

Performing woods – interaktiivinen, monikanavainen ääni- ja videoinstallaatio.

”Performing Woods on virtaava muotokuva Oulussa kotini vieressä sijaitsevan Letonniemen suojelualueen metsästä, siellä koetuista tilanteista, ilmiöistä ja niiden aikaansaamista assosiaatioketjuista. Tutkin teoksessa omaa tapaani havainnoida metsää ja itseäni sen osana.

Teoksen videomateriaali koostuu erilaisista performatiivisista muotokuvista, joissa kuvaan itseäni metsässä, sekä metsän ilmiöitä ja elementtejä. Äänimaailma rakentuu useasta eri ääniraidasta, joita kävijä voi hallita itse, tilassa olevia potikoiden avulla. Kävijä voi siis kokeilla erilaisia vaihtoehtoja ja äänien yhdistelmiä vääntelemällä nappeja ja tutkailla tällä tavoin äänien suhdetta toisiinsa ja videomateriaaliin, sekä omaa suhdettaan kokemukseen.

Lähestyn teoksessa metsää eräänlaisena esitysmäisenä ympäristönä, joka viestii siellä kulkevalle omalla merkitysjärjestelmällään. Tämä esitysmäisyys nousee tavasta havainnoida metsää ja sen elementtejä; tunnistaa siellä piirteitä ja asioita, jotka näyttäytyvät jonkinlaisena ilmaisuna, eleenä, tai olemisen tapana. Pyrkimyksenä ei ole inhimillistää luonnon ilmiöitä, vaan tarkkailla kriittisesti omaa tapaa projisoida tunteita, ajatuksia, haluja ja päämääriä niihin. Pyrin luomaan muotokuvia tapahtumista ja viivähtävistä hetkistä, jolloin tunnen oivaltavani jotain itsestäni ja metsästä, tai metsässä olevista puista, kasveista, esineistä ja elementeistä.”

Mika Kiviniemi on Oulussa asuva esitys- ja mediataiteilija. Hänen taustansa on esittävän taiteen alalla, mutta viime vuosina Kiviniemi on toteuttanut monitaiteellisia installaatio- ja esitystaideteoksia sekä yksin että osana työryhmää. Kiviniemi tarkastelee taiteellisessa työskentelyssään uusia tapoja ja näkökulmia ilmiöiden takaa ja sisältä: hän purkaa, kokoaa, erottelee ja yhdistelee asioita yllättäviä yhteyksiä etsien. Teosten luonne löytyy usein eri medioiden, tekniikoiden ja lähtökohtien yhdistelmistä sekä uusien asioiden äärellä tapahtuvista oivalluksista. Kiviniemi on valmistunut vuonna 2022 Aalto Yliopiston Visual Cultures Curating and Contemporary Art -maisteriohjelmasta. Hänen ensimmäiset yksityisnäyttelynsä nähtiin vuonna 2022 Galleria 5:n Pimento -mediatilassa Oulussa sekä Galleria Ars Liberassa Kuopiossa. www.mikakiviniemi.com

Oulun Valistustalorahasto on tukenut teoksen valmistusta.

Etelä-Karjalan Taiteilijaseuran uusien jäsenten näyttely käsittelee turvaa
Taidekeskus Idän vuoden viimeinen ryhmänäyttely koostuu Etelä-Karjalan Taiteilijaseuran uusien jäsenten teoksista. Näyttely kantaa nimeä Patoan metsästä majan. Vuosien aikainen perinne esittelee 14 uuden jäsenen teoksia. Ryhmänäyttelyn avajaiset ovat 23.11.2022 klo 17‒19. Taidekeskus Itä on avoinna tiistaista perjantaihin klo 11‒17 ja
lauantaina klo 11‒14. Itsenäisyyspäivänä 6.12. Taidekeskus Itä on suljettu. 

Taiteilijoiden teokset käsittelevät sattumalta samankaltaisia teemoja. Näyttelyssä aiheina on laajasti metsän ja ihmisten välinen suhde, erityisesti ihmisen tarve saada metsästä suojaa. Luonnon merkitys ja suojan kaipuu korostuu erityisesti epävarmoina aikoina. Näyttelyssä turvaa etsitään sekä luonnon, että mielen syvyyksistä. 

Näyttelyn taiteilijat ovat Petri Halttunen, Hanna Koikkalainen, Taru Kurenniemi, Tommi Kähärä, Pirita Lautala, Markus Lilja, Reetta Lipponen, Leena Lukka, Maria Pihl, Kati Polojärvi, Eeva Rantametsä, Piia Rossi, Juho Sihvonen ja Minna Sosa. Nähtävillä on veistoksia, installaatioita, maalauksia, puupiirros ja valokuvia. 

Näyttelyn ovat kuratoineet Lappeenrannssa asuvat kuvataiteilijat Saara Reinikainen ja Salla Vuontisjärvi.